Kevätretki 24.5.2014

Oulun sukututkimusseuralla on joka vuosi tapana järjestää jäsenilleen opinto- ja virkistysmatkoja mm. lähialueiden historiallisiin paikkoihin. Sellaiselle linja-autoretkelle lähdin kiinnostuneena mukaan. Lauantaiaamu oli aurinkoinen, mutta puoleltapäivin tihkusade ajoi sisätiloihin. Meille oli sopivasti järjestetty käyntejä eri museoihin ja kirkkoihin sekä ruoka- ja kahvipaikkoihin.

Ulkotiloihin tutustuimme Iin Wanhan Haminan kierroksella. -”Kun kulijet täällä Haminassa, niin oot keskellä asuttua kyllää. Nättejä taloja ja sieviä kukkapenkkejä voit ihhailla ja jopa kuunnella joskus hilijasuutta”, esiteltiin yhdessä julkaisussa. Täällä tunsin myös henkilökohtaista historian havinaa katsellessani vierellä virtaavaa Iijokea. Muistin Kollajalta lähtenyttä esi-isääni ja hänen perhettään, kun he vuonna 1725 soutivat tai purjehtivat tästä ohi kohti avomerta ja Oulunsaloa. Muistoja herätti myös Juhani ja Irja Niemitalon tapaaminen. Olihan yhdessä Irjan kanssa löydetty nämä soutajat, jotka majoittuivat Oulunsalon Raumalaan.

Virallinen kauppapaikka Iin Haminasta tuli vuonna 1531 Oulun, Kemin ja Tornion rinnalle. 1700- ja 1800-luvuilla elämä pyöri tervamarkkinoiden ja laivateollisuuden ympärillä. Mutta tuon ajan vitsaukset, tulipalot, koettelivat Haminankin jokapäiväistä elämää. Kerrotaan, että siellä oli tehokas sammutusjärjestelmä, Haminan akkain ämpäriketju. Sen mukaan vesiämpäri siirtyi vikkelästi rannasta palopaikalle.

Seuraavaksi tulimme Kuivaniemen Vatunginnokalle. Rantakalliolle oli pystytetty Oolannin sodan muistomerkki. Oolannin sota eli Ålandin sota käytiin vuosina 1854-1855. Muistomerkkiin oli kirjoitettu mm. niiden henkilöiden nimet, jotka palkittiin osallistumisesta taisteluun Vatungissa.

Kemin maaseurakunnan keskiaikainen kivikirkko oli komea nähtävyys. Sen sisällä kylmyys huokui vastaan, sillä kirkkoa lämmitetään sähköllä – nykyään harvoin. Oppaan mukaan joskus on ollut puilla lämmitettäviä kaminoita, mutta ne on purettu ajat sitten. Sisäkattoon oli piirretty runsaasti raamattuaiheisia kuvia. Vilkaisimme kuuluisaa kirkkoherra Rungiuksen muumiota. Kuulimme hänen olleen eläessään 177 cm pitkä mies.

Keminmaalla tutustuimme Pohjanrantaan eli Väyrysen laajaan maatilaan, jossa sijaitsevat: kirkko, koulutuskeskus, hotelli, tilakeskus- ja kauppa sekä laajat marjapensasviljelmät. Kuulimme kahvittelun aikana mielenkiintoisen esitelmän tilan toiminnasta, joka työllistää nykyisin 40 työntekijää. Kävimme kirkossa kuuntelemassa kuorolauluharjoituksia, jossa oli ohjaajana Oulunsalosta lähtöisin oleva kanttori Eila Toikka.

Tihkusateen jatkuessa pysyttelimme lämpimässä autossa ja kiertelimme mutkikkaita kyläteitä. Simon kotiseutuhistoriasta kertoi värikkäästi paikallinen erityisopettaja. Hän mainitsi myös siitä tosiasiasta, että ”ennen suku pysyi kotiseudullaan, kun maatalous oli elämisen ehto ja kaikilla oli töitä. Nyt täällä on tyhjillään monta minulle tuttua maalaistaloa”.

Retkipäiväksi oli suunniteltu todella monipuolinen ohjelma asiantuntijaoppaiden ja hyvän ruokatarjoilun kera. Ainoastaan sateinen ja viileä sää tuntui epämiellyttävältä. Koska olimme lähteneet aurinkoisena aamuna liikenteeseen yhden päivän retkelle, oli vaatetuskin sen mukaista. Tuskin kukaan vilustui. Kiittelimme retken järjestäjiä ja bussin kuljettajaa onnistuneesta matkasta.

Tämän kevätretkimuisteluni myötä toivotan kaikille sukulaisille oikein hyvää ja aurinkoista kesää sekä mukavia kesäretkiä!

Kerttu Saarni