Juttuja

Tänne juttutupaan toivomme suvun jäsenten kirjoittavan omia muistojaan lapsuudestaan, vanhemmistaan ja  isovanhemmistaan. Kertomuket voivat olla itse koettuja tai perimätietona kulkeneita. Ne voivat olla kertomuksia suvun ihmisistä ja heidän elämästään, kertomuksia erilaisista tapahtumista niin juhlista kuin arkiarkareistakin.

Ne voivat olla juttuja vaikka käpyjen keruusta tai marjanpoiminnasta, heinäteosta tai sonnanajosta, lehmien lypsystä tai lannanluonnista. Voit tallentaa muistoja joulun ja juhannuksen vietosta ja niihin liittyvistä tavoista ja perinteistä. Voit muistella lapsuuden lämpimiä kesiä mummolassa tai ankaria pakkastalven aamuja pitkällä pimeällä koulutiellä. Kaikki käy.

Uskomme, että muisteltavaa ja kirjoitettavaa löytyy niin sinun omista muistoistasi kuin myös läheistesi kertomuksista. Pistä vaikka pystyyn sisarusten tai serkkujen kanssa mustelupiiri tai istu alas jututtamaa vanhempia ihmisiä ja tallenna ylös heidän arvokkaat tietonsa ja muistonsa kun ne vielä ovat tallennettavissa. Tartu siis toimeen ja anna muistojen tulvan tulla.

Voit pukea ajatuksesi ja muistosi haluamaasi muotoon. Ne voivat olla suoraa kerrontaa, runoja tai pakinoita.  Muoto on vapaa ja voit liittää mukaan myös valokuvia.

Lähetä kirjoittamasi jutut kirjeessä sivujen ylläpitäjälle Sirkkaliisa Eksymälle Haurukyläntie 31 B 91950 Temmes tai sähköpostilla