Mistä kaikki alkoi?

Kerttu Saarni kiinnostui isänsä Johan Jaakko Takkisen (1897-1971) suvun tutkimisesta saatuaan lahjaksi rovasti J. N. Merenheimon jo vuonna 1930 laatiman sukuselvityksen isoisänäidin Kaisa Juhontytär Pelttarin suvusta, jonka juuret ulottuivat noin vuoteen 1600. Tämä tutkimus pani kysymään ja etsimään isoisänisän eli Kaisa Juhontytär Pelttarin miehen Matti Henrikinpoika Takkisen juuria. Mitä tietoa niistä oli? Oliko Matti Henrikinpojan juurista mahdollisesti tehty jo sukututkimusta?

Vanhemmat sukulaiset eivät juuri osanneet selventää asiaa ja tehtyjä tutkimuksia ei löytynyt maakunta-arkistosta. Niinpä Kerttu ryhtyi vuonna 1995 selvittämään Matin juuria.

Tässä työssä hän joutui hakemaan uutta tietoa ja opettelemaan uusia asioita ja paneutumaan todenteolla sukututkimuksen saloihin. Hän luki erilaisia historiakirjoja, kävi sukututkimuskursseilla ja sai kokeneemmilta tutkijoilta hyviä neuvoja. Oulun maakunta-arkisto ja sen asiantunteva henkilökunta tuli tutuksi Kertun viettäessä siellä lukemattomia tunteja tietoja etsiessään. Hän selasi filmirullia, käänsi vaikeita kirjoituksia ja tulkitsi koukeroisia käsialoja käydessään läpi Oulunsalon, Pattijoen ja Pudasjärven rippi- ja henkikirjoja, maakirjoja ja historian kirjoja. Myös Oulunsalon ja Ylikiimingin kirkkoherran virastoista hän totesi saaneensa arvokasta apua.

Aluksi Matti Henrikinpojan juuria löytyi Kertun kertoman mukaan suhteellisen helposti monta sukupolvea Oulunsalosta. Sitten jäljet hämärtyivät talojen nimiin ja vuotta 1725 edeltävältä ajalta etsinnät piti laajentaa lähipitäjiin, mutta turhaan. Sitten aivan sattumalta Kerttu sai vihjeen, joka johti Pudasjärvelle ja sieltähän ne loput juuret löytyivät Kollajan niemeltä aina vuoteen 1600 asti. (Kooste Kerttu Saarnin kirjojen Takkisen suku, 1997 ja Takkisten tie, 2009 esipuheista)

Samalla kun Kerttu etsi juuria rakensi hän myös sukupuun latvaosaa. Hankki ja keräsi tietoja Matin ja Kaisan jälkipolvista. Tämä vaati vielä oman tiedonkeruunsa eri suku-haaroilta ja allekirjoituksella varustetun luvan tietojen käyttämiseen.

Ja pitihän kaikki ne riemastuttavat löydöt ja arvokkaat tiedot, jotka avasivat yhteyden hämäränpeitossa olleisiin sukujuuriin ja sieltä nykypäivään, saada tallennettua. Tietojen tallentaminen ei suinkaan ollut pikku juttu, mutta onneksi siihen löytyi apu nykypäivän tekniikasta, tietokoneesta ja sukututkimusohjelmasta.